Amerikanjalava eli valkojalava on Pohjois-Amerikassa kasvavista kuudesta jalavalajista kaikkein laajimmalle levinnyt. Sen luontainen esiintymisalue kattaa käytännössä koko Pohjois-Amerikan itäosan Kalliovuorille asti lukuunottamatta vuoristoja, ylänköjä ja kylmintä havumetsävyöhykettä. Se viihtyy parhaiten kosteissa laaksoissa ja tulvaniityillä, mutta tulee viljeltynä toimeen kuivemmillakin mailla.
Luontaisesti hyvin monimuotoinen japaninjalava on yksi avainlajeista taistelussa hollanninjalavatautia (Ophiostoma ulmi) vastaan. Tämä tauti on hävittänyt suuren osan Keski- ja Länsi-Euroopan sekä Pohjois-Amerikan jalavista, ja aasialaisilla lajeilla on sitä vastaan paras vastustuskyky.
Japaninjalava on luonnossa jopa 30-metrinen, leveälatvuksinen puu, mutta siitä tunnetaan melko pensasmaisiakin muotoja. Lehdet ovat 8–12 cm mittaiset ja oksat eräillä kannoilla korkkipalteiset, mikä tekee niistä koristeellisia myös talvikaudella.
Rotevakasvuinen kynäjalava, jota on kutsuttu myös nimellä kynnepää, on nykyisin vähän käytetty ja huonosti tunnettu kotimainen jalopuu. Suomessa se on Hämeessä muun muassa Vanajaveden rantojen tyyppipuita, ja voi rehevissä rantametsissä saavuttaa vuosisatojen aikana yli metrin läpimitan. Erikoisen nimensä puu on saanut eläimen niska- ja selkäjänteen vanhasta nimityksestä kynnepää, sillä kynäjalavan nahkamaista kuorta käytettiin ennen lujuutta vaativaan sidontaan. Myös luokki- eli vemmelpuuksi kynäjalavaa on Hämeessä kutsuttu.
Vuorijalava kasvaa luontaisena Etelä-Suomessa hyvin harvinaisena, pieninä ja hajanaisina esiintyminä, useimmiten puronvarsimetsissä. Istutettuna se menestyy Oulussakin. Se on levinneisyydeltään eurooppalainen puu, jonka levinneisyys ulottuu Brittein saarilta Länsi-Venäjälle Mustan- ja Kaspianmeren väliselle alueelle.
Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
koe-erän tunnus: K09-91-150
Vuorijalava on helpoin erottaa kynäjalavasta sen perättömien siemenien sekä karheampien ja voimakassuonisten lehtien avulla. Myös vuorijalavan lehden sivusuonet haarautuvat ennen lehden reunaa.
Vuorijalavan levinneisyysalue on hyvin samankaltainen mm. saarnen ja tammen kanssa. Meitä ajatellen merkityksellisin ero on vuorijalavan esiintyminen idässä pohjoisempana, jolloin Venäjän puolelta saattaisi löytyä hyvin kestävää lisäysmateriaalia myös meidän olosuhteitamme ajatellen. Sama koskee myös ainakin tammea, vaahteraa ja metsälehmusta.