Arboretum Mustila

Elimäellä sijaitseva Arboretum Mustila on Suomen vanhin ja suurin arboretum eli puulajipuisto. Vuodesta 1902 lähtien valtioneuvos A. F. Tigerstedtin perustamassa arboretumissa on koeviljelty koti- ja ulkomaisten puulajien kestäviä alkuperiä laajoissa tutkimusmetsiköissä ja ainutlaatuisessa metsäpuutarhassa. Mustila tunnetaan erityisesti eksoottisista havupuumetsiköistään sekä kesäkuussa kukkivista sadoista alppiruusuista ja atsaleoista. Arboretum myös myy kylmänkestävien puiden ja pensaiden siemeniä ja pikkutaimia.
 

Aukioloajat Ajo-ohjeet
Tapahtumat Yhteystiedot

Kevät heleimmillään Mustilassa (tiedote 22.5.2023)

Mustila on kylpenyt poikkeuksellisen lämpimässä kevätsäässä ja kevään vaihtuminen kesään on tapahtunut noin viikon edellä totutusta aikataulusta. Kirsikoiden, magnolioiden ym. kevätkukkijoiden sesonki on lopuillaan ja ensimmäiset alppiruusut ja atsaleat kuten ternialppiruusu (Rh. x nikomontanum), kanadanatsalea (Rh. canadense) ja kuningasatsalea (Rh. schlippenbachii) aloittaneet kukinnan. Alppiruusujen ja atsaleojen pääkukinta alkaa näillä näkymin jo toukokuun lopussa ja jatkuu säistä riippuen noin juhannusviikolle asti.

Arboretum on avoinna valoisaan aikaan (n.8:00–n.21:00). Puistokahvila on avoinna normaalien aukioloaikojen puitteissa. Puistokahvilan ollessa suljettuna pääsyliput ja taimiostokset voi maksaa käteisellä ovessa olevaan luukkuun tai suoraan Arboretum Mustilan tilille IBAN  FI81 5016 0620 0153 89  (maksun viestiosaan tieto maksun aiheesta). 

Taimien myynti-inventaariot keväälle 2023 ovat viimein valmistuneet, ja ovat nyt ladattavissa tämän sivun lopusta (huom! kahvilaluettelo sivun tekstiosassa päivitetään vasta kahvilan avauduttua toukokuussa). Taimitilauksien toimitus on suuren kysynnän vuoksi pahasti ruuhkautunut, joten toivomme kärsivällisyyttä toimitusaikataulujen kanssa.

 

Toukokuun tapahtumia

To 25.5. klo 17 Touhutorstai: kylätalkoot. Siistimme puistoa talven jäljiltä. Lastenpäivän valmisteluja mm: kävynkeruuta (lapset mukaan). Vapaa pääsy + mehu- ja kahvitarjoilu.

Su 28.5. Lastenpäivä Mustilassa. Koko perheen luontotapahtuma. Lisätietoja tällä sivulla. Sisäänpääsy 5 € koskien kaikkia yli 3-vuotiaita.

Lisää tapahtumia tapahtumakalenterissa. Tapahtumiin on pääsy arboretumin sisäänpääsyn hinnalla, ellei toisin mainittu.

 

Verkkosivut uudistuvat

Arboretumin verkkosivuille on tehty teknisiä päivityksiä ja korjauksia syksystä 2022 alkaen. Pahoittelemme tästä aiheutuvia häiriöitä. Varsinaiset uudet nettisivut on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2023 aikana.

Moottorisahaveiston kurssi ja työpaja viikonloppuna 22.–23.10.

Veistämisen perustaidot tai vinkkejä kokeneemmille veistäjille. Vetäjänä August Eskelinen.

Kurssille/työpajaan voi tulla mukaan millä kokemuspohjalla vaan – veistämme yksinkertaisia luomuksia lasten luontopolulle. Mukaan voit tulla myös vain yhdeksi päiväksi. Kurssi on osa Arboretumin Leader- hanketta.

Kurssimaksu 30 euroa/päivä sisältää opetuksen, keittolounaan ja kahvit.

Työpajan osallistujat saavat halutessaan myös järeän pöllinpätkän mukaansa omia projektejaan varten – kuljetus voi toki tuottaa oman haasteensa ...

Yksinkertainen yöpyminen mahdollista pidempimatkalaisille.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset 21.10. mennessä: jukka.reinikainen@mustila.fi, 0400 652298