Ontarionorapihlajaa on viljelty Suomessa jo autonomian ajalla, mutta se on sittemmin unohdettu ja hävinnyt lähes kokonaan. Mustilaan se on tuotu siemenkeräysmatkalla 1996 New Yorkin osavaltion pohjoisosista. Se osui maiseman keskeltä nopeasti kerääjien silmään vastapuikeiden lehtien erikoisen vaaleanvihreän värin takia. Näyttävimmillään tämä väritys on keväällä kun uudet lehdet puhkeavat smaragdinvihreinä tuhkanharmaille, oraisille oksille.
Orapihlajien (Crataegus) laajan suvun noin 140 lajia levittäytyvät luontaisina Pohjoiseen Amerikkaan ja koko Euraasiaan. Suku tarjoaa paljon muitakin Suomeen sopivia lajeja kuin tutun aitaorapihlajan (C. grayana). Välkeorapihlaja on pieni, leveälatvuksinen puu, jolla on kiiltävät, liuskaiset lehdet. Se kukkii keväällä valkoisin kukin ja ilahduttaa syksyisin punaisilla marjoillaan ja usein myös kauniilla syysvärityksellä. Koristekäytössä tämä viehättävä pikkupuu on tuiki harvinainen.
Keski-Euroopassa yleisen tylppöorapihlajan levinneisyys ulottuu juuri ja juuri luontaisena Itämeren altaan pohjoispuolelle, Suomen saaristoon ja hitusen mantereellekin. Sen luontaisia kasvupaikkoja ovat lehdot, lehtoniityt, metsän- ja pellonreunat. Brittein saarilla tylppöorapihlaja on myös hyvin yleinen aitakasvi. Pellonreunoja kiertävät pensasaidat, hedgerows, ovat leimallisia englantilaisen maaseudun perinteisessä maisemassa. Suomessa tylppöorapihlajaa viljellään harvoin eikä kotimaista kantaa taida edes olla viljelyssä.
Kasvitieteellisissä kokoelmissa voi Suomessakin kohdata pilviorapihlajan, muuten sitä ei meillä ole kaupallisessa laajuudessa viljelty. Pilviorapihlaja on kotoisin Pohjois-Amerikasta, Appalakkien vuoriston itäpuolelta. Kotiseudullaan se kasvaa leveäksi pikkupuuksi, meillä se saattaa jäädä suureksi pensaaksi.
Kasvitieteilijä Pietari Kalm toi 1700-luvulla Amerikan tutkimusmatkaltaan Suomeen aitaorapihlajan, joka edelleen on Suomen yleisimmin viljelty orapihlajalaji ja erityisen suosittu leikattuna aitana. Muissa maissa tätä lajia ei kaupallisesti viljellä, mutta Suomessa se oli 1950- ja 1960-luvuilla eniten myyty puuvartiskasvi. Tuolloin sitä käytettiin myös pallon muotoon leikattuna pikkupuuna.
Mustamarjaorapihlaja on meillä menestyvistä orapihlajista kärkiluokkaa kahdella tavalla: se kasvaa korkeimmaksi, yli kymmenmetriseksi puuksi, ja kilpailee myös ruskavärityksellään ykkössijasta. Mustilan tammimetsän reunassa kasvavat vanhat mustamarjaorapihlajat antavat joka syksy viikkojen ajan upean viininpunaisen säväyksen valtatieltä näkyvään maisemaan. Puut erottuvat myös alkukesällä peittyessään hetken ajaksi valkoisiin kukkiin. Talvella täytyy tulla lähempää tarkastelemaan lukemattomiksi pikkuoksiksi haaroittuvaa mutkaista latvusta.
Idänorapihlaja on mainio puu orapihlajien (Crataegus) suvussa, josta löytyy oikeita helmiä ympäristöämme monipuolistamaan niin idästä kuin Atlantin takaa. Idänorapihlaja pysyy kooltaan hillittynä, kasvaa kuitenkin tukevaksi puuksi eikä vaadi kasvupaikaltaan ihmeitä. Lisäksi se on monen vuodenajan koriste: alkukesästä sitä koristavat runsaat, valkoiset kukat, kesällä leveät, tummanvihreät lehdet, syksyllä loistokas pronssinpunainen ruska ja mustat marjat, talvella kauniskuvioinen runko ja jykevä oksisto. Kestävyyskin riittää pohjoiseen Suomeen saakka.
Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
koe-erän tunnus: K09-93-355
Orapihlajat kelpaavat muuksikin kuin alituiseen leikattaviksi pensasaidoiksi. Yksittäin istutetuttuina niistä kasvaa näyttäviä pensaita tai pikkupuita, jotka leikkaamattomina peittyvät keväällä kukintaan ja syksyllä marjoihin.
Eräs Mustilan näkyvimmistä pienikokoisista lehtipuulajeista on mustamarjaorapihlaja, jota on hyvin runsaasti käytetty kujannepuuna sekä Etelärinteen tammimetsän peltoon rajoittuvan reunan pehmentämisessä ja koristamisessa. Syksyisin puita ei voi olla huomaamatta niiden kirkkaan viininpunaisen värityksensä ansiosta.
Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
koe-erän tunnus: K09-95-049