Yli sadan vuoden aikana Mustilaan on tuotu tuhansia siemen- ja taimieriä kasveja eri puolilta maailmaa. Kaikki näistä kasveista eivät suinkaan ole menestyneet toivotulla tavalla. Parhaiten menestyvät puut ovat peräisin alueilta, joiden ilmasto muistuttaa mahdollisimman paljon Suomea. Mitä enemmän alkuperäalueen ilmasto poikkeaa Suomen oloista, sitä huonommin kasvit ovat menestyneet. Tämä on osoittautunut yli sadan vuoden kokemuksella erittäin hyväksi nyrkkisäännöksi, vaikka siitä on joitain poikkeuksia, mm. refugioalueiden jääkausireliktit, joissa on jäljellä geneettisesti ohjelmoitu kestävyys nykyisiä kasvupaikkoja huomattavasti kylmemmässä ilmastossa.
Oikea alkuperä on ollut ehdoton edellytys monen arkana pidetyn kasvin hyvälle viihtymiselle Mustilassa. Sama kasvilaji kerättynä eteläiseltä rannikkoalueelta saattaa olla toivottoman arka, kun taas sisämaasta, pohjoisempaa tai vuoristosta kerätty alkuperä aivan samasta lajista menestyy erinomaisesti. Valitettavasti oikeat ilmastoalueet ovat usein syrjäisiä ja vaikeakulkuisia seutuja. Monesti hyvien siementen hankintaan on tarvittu pitkäjänteistä työtä ja paikallisia asiantuntijoita.
Mustilaa vastaavat ilmastoalueet ovat pohjoisen havumetsävyöhykkeen ja lauhkean lehtometsävyöhykkeen vaihettumisalueita (eteläboreaalinen ja hemiboreaalinen vyöhyke). Ilmasto Suomessa vaihtelee lievästi mereisen ja lievästi mantereisen välillä. Materiaalinhankinnassa on siksi keskityttävä niihin vyöhykkeiden osiin, joissa ilmasto ei ole liian mereinen eikä liian mantereinen. Suomeen ei siksi kannata kerätä siemeniä hyvin mereisestä boreaalisesta vyöhykkeestä (esimerkiksi Skotlannista, Vancouverin saarelta tai Uudesta-Seelannista), eikä liioin hyvin mantereisilta boreaalisilta alueilta (esimerkiksi Itä-Siperian ylängöltä).
Mustilan kannalta keskeisiä alkuperäalueita ovat: